"Minä en IKINÄ tee lapsia!" 

Näin sanoin vielä keväällä 2003. Tarkoitus oli mennä Espanjaan vaihtoon, reissata ympäri maailmaa ja pitää hauskaa. 
Kunnes tapasin mieheni itsenäisyyspäivänä 2003. Jotenkin villi sinkkuelämä jäi välittömästi taakse kun rakastuimme päätä pahkaa ja päätimme muuttaa uutena vuotena yhteen. Jälkeenpäin naurattaa tuollainen nuoren ihmisen spontaanius. Mutta eipä kaduta yhtään. 

Markus sanoi jo hyvin aikaisessa vaiheessa jotain sellaista mitä en unohda koskaan. 
"Olet ensimäinen nainen voisin kuvitella tulevien lasteni äidiksi." 
Ja tämä kuulemma oli syynä miksei Markus ollut koskaan seurustellut muutamaa kuukautta pidempään. 

Espoolaisystäväni oli synnyttänyt pojan aiemmin kesällä. Olin saanut huomata ettei lapsen saapuminen maailmaan pilaa elämää. Että lapsenkin kanssa voi mennä ja tehdä.

Ehkä alitajuisesti olinkin jo pohdiskellut "ehkä vielä joskus". Kun vielä tapasin elämäni miehen, oli homma selvä. Sain aivan kamalan vauvakuumeen keväällä 2004.
"Mitä jos jättäisimme E-pillerit pois.." kysyin vienosti Markukselta. Markus oli aina halunnut lapsia, mutta ymmärrettävästä syystä halusi vielä odottaa. Mutta hänen ehdottamansa vuoden loppuun tuntui ikuisuudelta. 
Toukokuussa olikin rahat vähissä, eikä ollut rahaa ostaa ehkäisypillereitä. Yllätyksekseni Markus tokaisikin pilke silmäkulmassa:  "No sitten ei ole". 

Näin alkoi vauvaprojektimme kesäkuussa 2004. 

Aikaa vierähti ja raskaustestejä kului jopa useita joka kuukausi. Ostimme keskeneräisen talon keskeltä metsää lokakuussa 2004 ja asuimme talven anoppilassa. Kieltämättä toisten nurkissa lojuminen kiristi hermoja, ja useat negatiiviset raskaustestit masensivat. Talvella aloin jo miettiä että tämä ei tule käymään helposti. Olinhan joka kuukausi karmaisevan kipeä jo muutaman päivän ennen kuukautisia, vuoto oli aina runsasta ja joskus kipuilin muuten vaan. 

Keväällä soitin omalääkärillemme kunnan terveyskeskukseen ja saimme nopeasti ajan tutkimuksiin. Labratulokset näyttivät kaikki olevan kunnossa, joten saimme lähetteen gynekologille. 
Olin tietysti lukenut keskustelupalstoja ja onnistunut luomaan mielikuvia oireistani. Pelkäsin että minulla on endometrioosi. 

"Endometrium on kohdun sisäpintaa verhoava limakalvo, joka hormoniensäätelemänä kuukautiskierron eri vaiheissa muuttuu rakenteeltaan ja paksuuntuu, ja kuukautisvuodossa osa siitä irtoaa ja poistuu vuodon mukana. Endometrioosi tarkoittaa kohdun sisäpinnan limakalvon kaltaisen kudoksen esiintymistä muualla kuin kohdussa. Näitä limakalvopesäkkeitä esiintyy yleisimmin vatsakalvossa, munasarjoissa, virtsarakossa, välilihan alueella tai suolessa." 
http://www.poliklinikka.fi/?page=0418422&id=7317476

Vaikken maininnut epäilyksestäni lääkärille, hän muutaman kysymyksen kysyttyään alkoi epäillä samaa. Endometrioosi. Voi räkä... Sisätutkimuksella kun reagoin kipuilevasti epäilys vahvistui, joten sain lähetteen laparoskopiaan, tähystysleikkaukseen. 

Onneksi oli internet. Saatoin hakea paljon tietoa endometrioosista ja myös positiivisia kertomuksia siitä, kuinka tästä inhottavasta, kroonisesta sairaudesta huolimatta moni oli saanut useammankin lapsen. Niin, raskaushan on paras lääke endometrioosiin (kohtalon ivaa?). 
Selvitin myös että laparoskopian jälkeen on parhaat mahdollisuudet raskautua. Joten diagnoosistani huolimatta olimme huojentuneita, saisimme vihdoin hoitoa ja meillä olisi mahdollisuus raskautua. 

Syyskuussa menin Forssan päiväkirurgiselle osastolle positiivisin mielin. Minut tutkinnut lääkäri toimisi myös leikkauslääkärinä. Operaatio oli hetkessä tehty ja hetken päästä olin jo heräämössä. 
Vuodeosastolle siirryttyäni odottelin ikuisuudelta tuntuvan ajan lääkäriämme kertomaan leikkauksen tuloksista.

Iltapäivällä hän tuli huoneeseeni. 
"Mitä löytyi?" kysyin ehkä jopa vähän innoissani. Lääkäri papereihinsa katsoen tokaisi: 
"Endometrioosia ja... endometrioosia... Hyvin paljon endometrioosia" 
Tietysti ensimmäinen asia joka tuli mieleeni, oli että saatiinko kaikki poistettua. Koska endometrioomia oli paljon ja useassa paikassa, lääkäri ei voinut sanoa että kaikki olisi saatu poistettua, sillä niitä olisi saattanut olla vaikka suolen pinnalla, missä tahansa. Mutta paljon sitä oli silti poistettu, joten aloin toivoa. 

Kunnes lääkäri pudotti pommin. 
Edelleen papereihinsa katsoen hän mumisi, aivan kuin ei osaisi tai haluaisi kertoa potilailleen huonoja uutisia:
"Teimme samalla munanjohtimien aukiolotutkimuksen... 
voi olla tutkimuskaasustakin johtuvaa...
yritimme sitä poistaa... 
mutta emme saaneet varjoainetta kulkemaan kummankaan läpi..." 
Voi olla että muistinikin pätkii, mutta hyvin epämääräisesti lääkäri puhui. Kuitenkin niin selvästi että ymmärsin munanjohtimieni olleen tukossa. 
Lääkäri kertoi ettei luonnollinen raskautuminen ole mahdollista. 
Kun kysyin mitä vaihtoehtoja meillä on, hän vastasi yksiselitteisesti: 
"Koeputkihedelmöitys" 

Taisi lääkäri arvata reaktioni kun niin varovasti kertoili uutisia. Lähes hysteerisen itkuni lomasta hän yritti lohduttaa että IVF-hoidoilla on saatu loistavia tuloksia. 

Nyt se sitten on virallista: minä olen hedelmätön nainen. Mieheni päätti ottaa lastensa tulevaksi äidiksi naisen joka ei siihen kykenisi.